Rakennusalan ammatissa – vastavalmistuneen vaihtoehdot

Rakennusalan ammatissa – vastavalmistuneen vaihtoehdot

Opiskeletko rakennusalaa tai harkitsetko alalle hakeutumista? Alan työnäkymät ovat hyvät ja palkkatasokin yleensä kohtuullinen, joten alalle hakeutuminen on rationaalisen ihmisen vaihtoehto. Toki työn mielekkyys on tärkeää, joten kiinnostusta rakennusalan eri tehtäviin olisi toki hyvä olla. Rakennusalaa vaivaa jopa osittainen työvoimapula, jota yritetään paikata ulkomaalaisella työvoimalla. Tässä artikkelissa kerromme vastavalmistuneen työllistymisvaihtoehdoista joko toisen palkkalistoilla tai yrittäjänä.

Rakennusalan opinnot

Rakennusalaa voi opiskella sekä toisen asteen ammatillisissa oppilaitoksissa että yliopistoissa ja ammattikorkeakouluissa. Toisella asteella suoritettu rakennusalan perustutkinto mahdollistaa opintojen jatkamisen tai suorittavat työtehtävät esimerkiksi rakennustyömaalla. Ammattikorkeakouluista puolestaan valmistuu sekä rakennusmestareita että insinöörejä ja opinnot ovat ammattikoulun tapaan hyvin käytännönläheisiä. Yliopistossa opiskelu on hieman teoreettisempaa ja sieltä valmistuneet diplomi-insinöörit työskentelevätkin yleensä suunnittelutehtävissä. Arkkitehtuuri on hieman luovempi tekniikan ala, jota voi myös opiskella yliopistotasolla.

Työpaikan löytäminen

Työpaikan etsiminen kannattaa aloittaa jo opintojen aikana. Lähes kaikissa tekniikan alan koulutuksissa opintoihin sisältyy työharjoittelua ja harjoittelupaikka kannattaa valita oman kiinnostuksen ja opintojen painotuksen mukaisesti. Jos harjoittelupaikka ei tunnu mieluiselta työpaikalta, kannattaa opintojen loppuvaiheissa hakeutua kesätöihin alan yrityksiin. Kokeilemalla erilaisia työtehtäviä omat kiinnostuksen kohteet selkeytyvät ja ihannetyöpaikan ajatus muotoutuu mielessä kirkkaammaksi.

Netissä toimii lukuisia työnhakusivustoja, jotka voivat toimia hyvänä lähtökohtana työnhakuun. Ennen työnhaun aloittamista on tärkeää päivittää työnhakuun tarvittavat dokumentit, kuten ansioluettelo, aina ajan tasalle. Jos sopivia avoimia työpaikkoja ei tunnu löytyvän, kannattaa kiinnostaviin yrityksiin lähettää avoin hakemus tai yksinkertaisesti osoittaa kiinnostustaan yritystä kohtaan esimerkiksi ottamalla yhteyttä rekrytoinnista vastaavaan henkilöön. Sosiaalisen median verkostoja, erityisesti LinkedIniä, kannattaa myös hyödyntää työnhaussa ja verkostoitumisessa.

Työllistä itse itsesi

Monille tekniikan alojen opiskelijoille yrittäminen on opintojen alusta lähtien varteenotettava vaihtoehto elannon tienaamiseen. Vaikka suuret yritykset hallitsevatkin rakennusalaa, löytyy alalta töitä monenlaisille alihankintatöille ja muille urakoitsijoille. Pieni yritys pystyy yleensä joustamaan suurta yritystä enemmän, joten osa asiakkaista haluaa toimia nimenomaan pienyritysten kanssa. Yrityksen voi perustaa joko yksin tai yhdessä kollegojen kanssa. Kun omistajia on useampia, ei yhden ihmisen tarvitse sitoutua liikaa ja yritystoiminnan riskit jakautuvat tasaisemmin.

Apua yritystoiminnan suunnitteluun, käynnistämiseen ja ylläpitämiseen tarjoavat TE-keskukset, yrityshautomot sekä lukuisat yksityiset yrittäjät. Usein kokeneet yrittäjäkonkarit auttavat mielellään nuorempia pääsemään yrittämisessä alkuun. Kullakin alueella yrittäjät ovat myös järjestäytyneitä, joten paikallisen yrittäjäyhteisön puoleen voi kääntyä yritystoiminnan aloittamista harkittaessa. Uteliaisuus ja into oppia uutta ovat yrittäjän tärkeimpiä ominaisuuksia. Myös realistisuus on hyödyllistä, sillä todennäköisesti yritystoiminnan ensimmäisinä vuosina töitä saa paiskia olan takaa.

Yrittämistä helpottavat lakimuutokset

Heinäkuussa 2019 astui voimaan laki, jonka mukaan osakeyhtiön perustamiseen ei enää tarvita 2 500 euron alkupääomaa, jota ennen pidettiin edellytyksenä. Tämä tarkoittaa periaatteessa sitä, että osakeyhtiön perustaminen on aiempaa helpompaa. Vaikka alkupääomavaatimus on poistunut, joutuu aloitteleva yrittäjä edelleen pohtimaan yritystoiminnan rahoittamiseen liittyviä seikkoja huolellisesti. Rahoituskysymysten suunnittelu on osa liiketoimintasuunnitelman laatimista ja huolellisesti laadittu liiketoimintasuunnitelma on yrityksen menestyksen edellytys.

Yritystoimintaa voi rahoittaa monilla eri tavoilla. On hyvin yleistä, että varsinkin aloittelevat yrittäjät turvautuvat lainarahoitukseen. Teknologia on mullistanut myös rahoitusmarkkinat, ja siksi monet pankit sekä muut rahoituslaitokset tarjoavat tänä päivänä kohtuuhintaista yrityslainaa, jota voi hakea helposti ja nopeasti netissä.

dante