Tee-se-itse puutarha

Tee-se-itse puutarha

Kukapa ei rakastaisi kevättä ja siihen liittyvää ajatusta puutarhan hoitamisesta. Kädet saadaan upotettua tuoreeseen multaan ja lopputuloksena on kaunis puutarha, jossa kelpaa ottaa aurinkoa ja grillata, kesän aurinkoisina päivinä. Näiden vinkkien avulla saadaan inspiraatiota, jotta puutarhasta saadaan unelmien kokonaisuus, aivan itse tekemällä!

Miksi tehdä itse?

Netistä löytyy valtavasti erilaisia ideoita puutarhan suunnittelulle, mutta joskus aika on kortilla. Toisaalta taas taloudellinen tilanne voi olla tiukka, eikä puutarhaan voida sijoittaa kovinkaan paljoa. Tämän takia kannattaakin miettiä useimpien kohennusten tekemistä itse, sillä näin voidaan edullisesti ja suhteellisen nopeasti, muuttaa mistä tahansa pihasta täydellinen.

Valot merkitsevät paljon

Valojen asentaminen ei ole kovin mutkikas asia, varsinkin jos halutaan käyttää aurinkovoimalla toimivia lamppuja, mutta ne voivat muuttaa koko pihan ulkonäköä suuresti. Valoilla pihan käyttöaikaa voidaan lisätä ja pehmeillä, lämpimillä, lampuilla voidaan myös keskittää huomio puutarhan yksityiskohtiin, mitkä tekevät kokonaisuudesta unohtumattoman.

Tulisija tuo tunnelmaa

Suhteellisen edullinen ja äärettömän hieno tapa tuoda tunnelmaa pihalle, on lisäämällä sinne tulisija. Tulisija ei toimi ainoastaan kaunista keskipistettä, vaan paikan, jossa yhdessä oleminen on mieluisaa. Tämä voidaan rakentaa itse helposti vain muutamia tiiliskiviä käyttäen ja lopputuloksena on grillistä nauttiminen kesän loputtomien öiden aikana, liekkien kohotessa tähtitaivaalle.

Puutarha myös seinille!

Mikäli puutarha on pieni, eikä tilaa tunnu olevan kasveille, kannattaa hyödyntää modernia ajatusta kasvien ripustamisesta seinille! Seiniä hyödyntävä puutarha voidaan tehdä kätevästi, esimerkiksi ripustamalla puisia laatikkoja seinälle. Näihin voidaan istuttaa yrttejä tai kukkia, jotka tuovat eloa tylsimpäänkin takapihaan. Ruukkuihin voidaan maalata vaikka liitutaulu maalilla pienet kyltit, jotta yrttien paikat löydetään helposti.

Kokkaaminen ulkona on ehdoton plussa!

Vaikka Suomessa kesästä ei päästäkään nauttimaan erityisen pitkään, voi ulkokeittiö olla silti soma lisä kodin, tai kesämökin, pihaan. Tämä auttaa tuomaan pieneenkin taloon lisää tilaa, mikä on aina positiivinen puoli. Samalla lapset voivat leikkiä pihalla valvovan silmän alla, aikuisten kokatessa herkullista ateriaa, vaikka juhannukseksi.

Olohuone tai patio ulos?

Mikäli pihalla ei ole viihtyisiä paikkoja oleskella, ei siellä vietetä aikaa kovinkaan paljoa. Pieninkin puutarha kannattaa hyödyntää, sillä se lisää oleskelutilaa paljon ja antaa mukavan paikan viihdyttää vieraita. Tekemällä itse muutamia yksinkertaisia huonekaluja, kuten sohvia, penkkejä tai pöytiä, voidaan helposti luoda kutsuva oleskelutila. Tähän kun lisätään tyynyjä, tai jopa mattoja, on perheen uusi lempipaikka löytynyt!

Pation rakentaminen

Patio on ehdottomasti yksi parhaista lisistä, mitä pihalle voidaan itse tehdä. Esimerkiksi puinen patio on äärettömän tyylikäs ja sen käyttömahdollisuudet ovat lähes loputtomat. Tätä päällystettyä aluetta voidaan käyttää ruokatilana, oleskelutilana, tai vaikka auringon ottamiseen. Pation materiaalit ja suunnittelu voidaan valita niin, että se sopii koko talon tunnelmaan, jolloin pihasta saadaan äärettömän kaunis lisä kotiin.

Pienillä asioilla suuri merkitys

Joskus ei uskalleta lähteä sisustamaan pihaa sen erityisemmin, mikä on sääli. Pelkästään muutamat koristeet ja yksityiskohdat, voivat tuoda pihaan uuden tunnelman. Tämä voidaan toteuttaa esimerkiksi taideteosten, patsaiden ja ruukkujen avulla, tai vaikka laittamalla katetulle alueelle värikkäitä tyynyjä! Näin pihaan saadaan helposti oma tyyli näkyville.